Mitä monipuolisempi kasvilajisto, sen monipuolisempi on maanpinnan ala- ja yläpuolinen elämä. Tietyt mikrobit suosivat tietynlaisia kasveja, samoin kuin esimerkiksi pölyttäjillä on omat suosikkiravintokasvinsa. Monilajinen kasvimaa maanparannus- ja viherlannoituskasveineen on hyönteisille kuin keidas yksilajisten viljapeltojen keskellä.
Kohopenkkiryhmien väleihin on jätetty monilajisia istutusalueita, joiden pensaat, pienet puut, perennat, yrtit ja kukat vetävät puoleensa erilaisia hyönteisiä, lintuja, matelijoita ja nisäkkäitä. Monipuolinen lajisto pitää taudinaiheuttajat ja tuholaiset helpommin kurissa. Kasvukaudella kasvihuoneissa ei koskaan tarvitse olla yksin sisiliskojen ja sammakoiden nauttiessa lämmöstä ja suojasta, eikä kasvimaalla pikkulintujen metsästäessä hyönteisiä. Kontiaisen voi nähdä etsimässä matoja maan alla jopa päiväaikaan, kunhan malttaa seurata toimitusta ihan paikallaan ja hiiskumatta; maan pinnan kohoilusta näkee sen etenemisen. Ja pörriäisiä - niitä riittää! Koristekasvit valitaan erityisesti pölyttäjiä ajatellen. Viime vuonna tilalla tehtiin ilahduttavasti pari havaintoa myös harvinaisemmasta vieraasta, kyykäärmeestä.